tiistai 30. elokuuta 2016

Sadepäivä

Reissun ainut sadepäivä osui päivälle, jolloin oltiin suunniteltu kierros Connemara National Parkissa. Tarkoituksena oli vaeltaa Diamond Hill -niminen vaellusreitti. Koska vettä satoi aamusta asti ja sadetta oli luvattu koko päiväksi niin ajoimme autolla tutustumaan alueeseen.

Aloitimme reittimme suuntaamalla pieneen, ihastuttavaan kylään nimeltä Cong. TripAdvisoria selanneena halusimme käydä tutustumassa Monk's Fishing Houseen sekä Asford Castleen. Meillä oli suunnattomia vaikeuksia löytää koko kylä, pyörimme pitkään Asfordin ympärillä olevilla teillä ja jollain pienellä kirkolla.. Lopulta onneksi löysimme kylän ja oikean alueen.


Koko kylä linnoineen oli aivan upea! Olisin mielelläni jäänyt tuonne pidemmäksikin aikaa, mutta etsintöjen jälkeen olimme aivan läpimärkiä. Asford Castleen olisi ollut myös kiva tutustua, mutta paikka oli suljettu yleisöltä häiden vuoksi. Minkähänlaista tuolla olisi järjestää häät? 

Monk's Fishing House oli joen päällä oleva pieni mökin raunio, josta munkit ovat kalastaneet tuoretta kalaa linnan väelle. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde! Näimme jopa kalan hyppäävän ja vannoutunut perhokalastaja -mieheni mukaan se oli jopa aika iso. Alue oli melko siisti, muutama tölkki löytyi. Kauniina päivänä kannattaa varmasti kävellä enemmän puistossa ja ympäristössä; tämän lisäksi löytyy linna, kirkko, vanha hautausmaa ja pieni kylä ihan joen varrella. 


Congista matka jatkui kohti Kylemore Abbeyta. Hienolla säällä olisimme varmasti menneet sisälle tutustumaan linnaan sekä puutarhaan, mutta tällä kertaa päätimme ihailla rakennusta porttien ulkopuolelta. Linna on aivan vuoriston juurella ja oli todella kaunis ja vakuuttava näky. Vähän harmittaa että ei käyty sisällä, mutta jäi jotain ensi kertaan :) 

Kylemoresta seuraavana kohteena oli Connemara Visitor Center. Täältä olisi Diamond Hill -reittikin lähtenyt. Sateen vuoksi emme viittineet kiertää suunniteltua reittiä, mutta löysimme kauniin luontopolun. Luontopolku oli ihanan rauhallinen, vihreä ja mielettömän kaunis. 


Luontopolku antoi parastaan, suosittelen tätä kaikille. Reitti ei ole pitkä, mutta sisältää rappusia ja kyllä tässä hengästyykin vähän. 

Connemara Visitor Centeriltä lähdimme ajamaan Wild Atlantic Wayta takaisin Galwayhin. Poikkesimme ajamaan Sky Roadin sekä syömässä Clifdenissä. 

Maisemat ovat henkeäsalpaavat. Ei voi muuta sanoa. 


Minusta tuntuu että toistan itseäni jatkuvasti. Jokainen paikka on ihana, ihastuttava, upea, käymisen arvoinen tai muuta. Mutta niin se on. Irlanti vei sydämen ihan kokonaan ja voisin palata tuonne koska tahansa. Niin paljon tuli nähtyä, mutta niin paljon jäi vielä näkemättä. 

Ai niin, vinkki Irlantiin matkustaville. Reitti tosiaan kannattaa ajaa niin päin että rannikkoa pitkin ajetaan Galwayhin päin, eikä poispäin. Näin maisemat ovat kauniimmat. Saatiin tämä vinkki maatalon emännältä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit ja kommentoit! :)