torstai 8. syyskuuta 2016

Se rakkain paikka

Myönnän olevani varmasti maailman kokemattomin matkabloggaaja ever. Mun matkakokemus on tämä:
- kaksi vuotiaana Norjan reissu, joka oli äidin ja isän häämatka 
- useampi Ruotsin reissu. Laivalla. Ei olla siis käyty maissa, mutta kai se lasketaan?
- kaksi kertaa ala-ikäisenä Tallinnassa. Vanhempien kanssa. 
- kerran täysi-ikäisenä Tallinnassa. Ilman vanhempia. 
- Vaasa-Uumaja-Tornio-Vaasa Road Trip viime kesänä.
- työmatka Norjaan. Alle 24h matkustamista, ensimmäinen lentomatka. 
- Irlannin reissu. 

Ett' sillee. Kaikista hyviä muistoja (paitsi ensimmäisestä Norjan matkasta, koska ikä), mutta oon aina kaivannut matkustamaan. Olen aina haaveillut matkustamisesta ja erilaisista paikoista, joissa voin kokea kaikkea hienoa. Ja niitä kohteita riittää! Tänäänkin käytin yhden kahvitauoistani vain haaveilemiseen Espanjan matkasta..

Irlannissa näin ja koin upeita asioita. Mutta se rakkain, se kaikkein kaunein maisema on täällä -kotona. Tänne minä kuulun, tämä on minun paikkani. Merenkurkun saaristo. Täällä minä tunnen olevani parhaimmallina ja vapaimmillani. 































Minulle meri on tärkeä ja rakas elementti. Olen aina asunnut lähellä merta ja minulle on äärimmäisen vaikea ajatus asua sisämaassa. Siihenkin varmasti oppii, mutta meri on jotain niin kaunista. Se on samalla pelottava ja vihainen, samalla tyyni ja rauhallinen. En tiedä mitään parempaa kuin istua Rönnskärin länsikallioilla ja katsella aaltoja. En tiedä mitään rauhoittavampaa kuin katsoa auringonlaskua horisontin taakse. 

Minulla on kunnia myös nähdä merta sieltä, mistä kovin moni muu ei sitä näe. En ole kokenut koskaan mitään yhtä jännittävää, enkä yhtä rauhoittavaa kuin silloin kun saan sukeltaa pinnan alle. 

PS. Kaikki postauksen kuvat ovat vuodelta 2016, sukellusreissuilta otettuja otoksia. Kaikki on samalta seudulta napsittu. Meri muuttuu hetkessä tyynestä vihaiseksi, vihaisesta tyyneksi. 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Pyöräilyretki Aransaarille

Seuraavana päivänä suunnattiin Aransaarille, tarkemmin sanottuna saariryhmän isoimmalle saarelle, Inishmorelle. Saari valikoitui kohteeksi siellä sijaitsevan linnoituksen Dun Aonghasan vuoksi, mutta myös sen takia että sinne pysähdytään ensin. Inishmorelta pääsee myös pienimmille saarille ja saarihyppely onkin lukemani mukaan ihana kokemus. No, ensi kertaankin pitää jättää jotain :)


Lautta lähti Ros a' Mihl -nimiesetä paikasta, johon ajoi Galwaysta noin tunnin. Me olimme ostaneet liput etukäteen Aran Island Ferriesin omita sivuilta, mutta lippuja ei lähetetä vaan ne pitää toimistolta hakea. Toimisto on onneksi helppo löytää eikä mitään ongelmaa ollut. Lauttakin oli helppo löytää ja saatiin vierekkäiset istumapaikat. Matka kestää noin 40 minuuttia ja saattaa keinuttaa! Mutta lautta on sen verran iso, että kyllä siellä istuu vaikka vähän keinuttaisi.

Lautta jättää satamaan, josta voi vuokrata pyörän tai hevoskyydin. Hevoskyyti olisi kans varmasti ollut ihan hauska, mutta mun kävi heppoja sääliksi. Onneksi meidän näkemänne hevoset vaikuttivat hyväkuntoisilta, eivät olleet laihoja, kaviot eivät oleet pitkiä eikä keneltäkään vuotanut silmät tai suu. Mutta totuushan on silti se, että eläimet tekevät pitkää päivää, vetävät ihmisiä tutustumaan saareen ja ravaavat asfaltilla. Minusta hevoskyyti kannattaa jättää välistä ja vuokata pyörät! Pyörävuokraamossa oli erilaisia ja varmasti kaikille sopivat välineet. Vuokra oli jokapaikassa 10€/pyörä ja lisäksi maksettiin 10€/pyörä pantti. Pantin sai takaisin kun pyörä palautettiin.



Dun Aonghasa on Inishmoren suosituin nähtävyys, eikä turhaan. Linnoitus kallioiden reunalla on upea kokemus ja näkymät aivan uskomattomat. Pudotus suoraan Atlantiin on 87 metriä, eikä turvakaiteita ole.



Linnoitukselle pyöräilee noin 30-40 minuuttia, mutta kiirettä ei kannata pitää, vaan nauttia maisemista :) Pyörämatkan lisäksi linnoitukselle kävellään noin. 20 minuuttia kivistä polkua, mutta kaiken tämän jälkeen odottaa yksi upeimmista maisemista:




Matka Aran Saarille oli täydellinen. Nautin suunnattomasti maisemista ja pyöräilystä, kylä oli aivan ihana ja ihmiset olivat jotenkin todella onnellisia. Me olimme saarella noin kuusi tuntia ja aika oli aivan liian lyhyt. Tuossa ajassa kerkesimme varmasti näkemään oleellisimman, mutta kun sydämestä jäi pala tuonne niin kuinka siitä voi saada tarpeeksi? Seuraavalla Irlannin reissulla teemme varmasti saarihyppelyä saarilla :)

PS. Olisiko nää isommat kuvat kivemmat?