keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Pääsisipä jo!

Täällä tekisi mieli laskea jo tunteja matkaan.. Mutta päiviäkin on vielä edessä! En millään malttaisi odottaa, olisi jo niin siistiä päästä reisuun ja maahan johon on haaveillut pääsevänsä jo niin kauan :)

Voisin selata Pinterestiä ja TripAdvisoria tuntikaupalla :D Ja niin olen välillä tehnytkin, hups. Haluaisin suunnitella kaikki ihan viimeisen päälle, mutta pelkään aiheuttavani itselle stressin. Joten mennään silleen rennosti, muutama kohde katseltuna valmiiksi.


Loppuvuosi 2015 ja alkuvuosi 2016 ovat olleet elämäni onnellisimmat ja samalla äärettömän vaikeat ja surulliset. Minun rakkaalla isoisällä löydettiin pahanlaatuinen aivokasvain ja lyhyen taistelun jälkeen hän menehtyi. Suru on suunnaton ja ikävä valtava. Olimme todella läheisiä ja minun on vaikea päästä asiasta ylitse. Lisäksi minulla on ollut paljon koulua ja töitä sekä iso kasa muita velvollisuuksia ja menoja. Puhumattakaan siitä että viime syksy ja talvi oli niin surkean pimeitä.. Kaikki tämä on ollut todella raskasta, minkä vuoksi Irlannin reissu tuntuu entistä tärkeämmältä. 

Tarvitsemme kumpikin tätä reissua. Yhteinen aika on välillä kortilla kun kummallakin on vaativat työt ja paljon aikaa vievät harrastukset. Irlannissa saamme olla koko viikon kahdestaan ja tehdä juuri sitä mitä huvittaa! Ei tarvitse murehtia mitä pitäisi tehdä tai missä pitää käydä. Tarvitsee vain miellyttää meitä. 

Eli vaikka sitä TripAdvisoria tuleekin selattua tuntitolkulla, ei tarkkaa matkasuunnitelmaa ole, eikä tule. On toiveita mihin olis kiva mennä ja osaan paikoista varmasti mennään. Mutta aikataulua ei tule. Ei tule mitään pakkoa että on mentävä käymään täällä, koska kaikki käy Irlannissa täällä. 


Voi kesäkuu, olisitpa jo täällä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit ja kommentoit! :)